Tunnelmia Assemblyjen Linux-ständiltä

assylinux1
Edellisten vuosien tapaan Ubuntu Suomi, FLUG ja muut suomalaiset Linux-yhteisöt järjestivät Assembly Summer 2009 -tapahtumaan Linux-tukipalvelun. Kuten vuosina 2008 ja 2007 vapaaehtoiset markkinoijamme jakoivat satoja CD-levyjä, ratkoivat tukun ongelmia ja levittivät tietoa vapaista ohjelmista partykansalle.

Varsinaisia tukikeikkoja ympäri areenaa ei tänä vuonna ollut kovinkaan paljon, mutta sen sijaan Linux-tietoutta ja levyjä jaettiin ständillä ahkerasti ja erityisesti miniläppäreiden kanssa oli tekemistä. Suurin muutos viime vuosiin verrattuna olikin miniläppäreiden yleistyminen, ja suuri osa tukitehtävistä oli Ubuntun asentamista miniläppäreihin ja miniläppäreiden Linuxien viilailua. Huomionarvoista on myös se, että yhdessäkään eteen tulleessa miniläppärissä ei ollut alkuperäisetä käyttöjärjestelmää vaan lähes kaikkiin oli asennettu Ubuntu.

Levyjen osalta jaossa oli Ubuntua, Kubuntua ja Ubuntun palvelinversiota. Valitettavasti muita jakeluita ei yrityksistä huolimatta saatu jaettavaksi, mutta Ubuntu variantteineen kelpasi partykansalle ja kaikki n. 300 levyä jaettiin tapahtuman aikana. Vieläpä niin, että levyjä jouduttiin jonkin verran säännöstelemään jotta ne saatiin riittämään koko tapahtuman ajaksi. Levyjen lisäksi ständillä oli kävijöille tarjolla muutamia lentolehtisiä ja kaksi esittelykonetta.

Kokonaisuutena Assemblyjen Linux-ständiä voidaan tänäkin vuonna pitää menestyksenä. Erityisesti haluan kiittää Assemblyjen organisaattoreita ständipaikan tarjoamisesta ja Datajyrää tehokkaan esittelykoneen toimittamisesta. Eikä saa unohtaa myöskään vapaaehtoista ständihenkilöstöämme, joka uurasti ständillä univajeesta huolimatta (miksi ihmeessä visaisimmat tapaukset tulevat eteen viiden aikaan aamuyöstä?).

Eiköhän oteta uusiksi ensi vuoden partyillä!

Heikki Mäntysaari

4 Responses to “Tunnelmia Assemblyjen Linux-ständiltä”

  1. Furythor Says:

    Joo o.

    Ihan mukavat partyt mutta ihmettelen minne minun näppis käveli, kun ei se minulle ainakaan kotiin tullut.

  2. Datajyrän blogi Says:

    Datajyrä Assembly Summer 2009 tapahtumassa!…

    Viime vuoden tyyliin meidän koneemme oli demokäytössä FLUG:n ständillä Assembly Summer 2009 tapahtumassa. Koneessa tapahtumassa pyöri Ubuntu 9.04. Datajyrä kiittää FLUGia sekä erityisesti Ubuntu Suomea tapahtumasta.
    Lisää ständistä voit lukea Ubuntu Su…

  3. Että sellaista Says:

    Joo, varmastikaan Windows-miniläppäreiden käyttäjillä ei ollut mitään tarvetta tulla koneongelmineen Linux-tukipisteeseen. Sitähän se tuo “Huomionarvoista on myös se, että yhdessäkään eteen tulleessa miniläppärissä ei ollut alkuperäisetä käyttöjärjestelmää vaan lähes kaikkiin oli asennettu Ubuntu.” käytännössä tarkoittaa, eikä mitään muuta, mitä mielikuvaa tuossa jutussa nyt yritetään asiasta vähän uskotella 😉 No mutta hyvä että Ubuntun kanssa klinikkatukitarvetta oli ja että apuakin vaivoihin löytyi.

  4. dfgf Says:

    “Joo, varmastikaan Windows-miniläppäreiden käyttäjillä ei ollut mitään tarvetta tulla koneongelmineen Linux-tukipisteeseen. Sitähän se tuo “Huomionarvoista on myös se, että yhdessäkään eteen tulleessa miniläppärissä ei ollut alkuperäisetä käyttöjärjestelmää vaan lähes kaikkiin oli asennettu Ubuntu.” käytännössä tarkoittaa, eikä mitään muuta, mitä mielikuvaa tuossa jutussa nyt yritetään asiasta vähän uskotella 😉 No mutta hyvä että Ubuntun kanssa klinikkatukitarvetta oli ja että apuakin vaivoihin löytyi.”

    Entä ne miniläppärit, joissa on ollut ehkä alunperin ollut xp tai joku muu linux-distribuutio… Mitä siinä nyt sitten yritettiinkään sanoa ja antaa ymmärtää…? 😉

Leave a Reply

Keskustelualueet

Ubuntu Suomen keskustelualueilta löydät tuhansia aiempia keskusteluita ja vinkkejä Ubuntun käyttöön. Voit myös luoda uuden viestiketjun, jos et löydä aiempaa, sopivaa keskustelua.

Ohjeet ja tuki

Ubuntu-yhteisö on laatinut uusia käyttäjiä varten hyvät ohjeet. Apua voi kysäistä myös keskustelupalstoilta tai reaaliaikaisessa IRC-keskustelussa.

Yhteisö

Aktiiviset Ubuntu-käyttäjät ovat osa suurta vapaiden ohjelmien yhteisöä. Yhteisö auttaa uusia käyttäjiä, levittää tietoutta vapaista ohjelmista sekä tekee ohjelmien kehitystyötä. Tutustu Ubuntu Suomen ja siihen liittyvien yhteisöjen toimintaan ja tule mukaan!