GPL Java

Slashdotin uutisen mukaan Sun olisi julkaisemassa Javan GPL-lisenssin alaisena.

Javan avaamisesta on ollut puhetta jo aiemminkin, mutta ainakin minut tämä uutinen yllätti. Vaikka kyseessä ei ole (vielä) mikään virallinen tieto (ainakaan en mistään löytänyt virallista tiedotetta), GPL-lisensoitu Java tulisi tarpeeseen. Se esimerkiksi mahdollistaisi Javan asentamisen jakelupaketin mukana, jolloin nykyään vaadittavaa säätämistä ei vaadittaisi lainkaan.

Tämä tosin vaatii sen, että Sun avaa Java-virtuaalikoneensa lisäksi myös Javan luokkakirjaston, mikä käsittääkseni nykyään on se, mikä aiheuttaa ongelmia vapaita Java-toteutuksia käytettäessä.

Mutta kuten sanottu, tämä voi olla myös pelkkä Slashdotin uutisankka. Seuraillaan tilannetta…

Heikki Mäntysaari

2 Responses to “GPL Java”

  1. Risto H. Kurppa Says:

    Kyllä tuo taitaa ihan virallista tietoa olla.. Sunin java – sivuilla asiasta ainakin turistaan.. Virallista tiedotetta en löytänyt mutta siellä on haastateltu James Goslingia eli Javan ‘isää’ avoimmuuteen siirtymisestä ja tekstin alussa on sanottu että ‘Rich Green, executive vice president of software at Sun, announced at the JavaOne conference in June 2006 that it was not a question of “whether” but a question of “how” Sun would open source the Java platform’

    http://java.sun.com/developer/technicalArticles/Interviews/gosling_os1_qa.html

    Eli päätös lienee tosiaan tehty mutta mielenkiintoista onkin nähdä että mitä tästä käytännössä seuraa ja miten julkaisu tapahtuu.. Pitääkö Sun kehityksen kuitenkin omissa näpeissään ja hallinnassaan vai nähdäänkö kohta 30 uutta java – versiota jotka eivät ole keskenään yhteensopivia ja jokaisen ajoa varten tarvitsee ladata oma lisäpalikka.

    Tuskin. En usko että kenttä hajautisi kovin radikaalisti tuhoten koko Javan ja sen ympäristö/laitteistoriippumattomuuden. Java on sen kokoluokan projekti että sen ylläpito vaatii niin suuren määrän työtä että en usko että varteenotettavia vaihtoehtoa Sunin Javalle kasvaisi kuin niitä kuuluisia sieniä sateella. Saattaa olla että jonkinlainen hajaantuminen kuitenkin tapahtuu ja ajan mittaan ilmestyy toinen, ehkä kolmaskin ‘isosti tehtävä’ java – mutta nähtäväksi jää, ovatko ne radikaalisti erilaisia ja onko niiden käytöstä selkeää etua jotta suuret massat siirtyisivät niiden käyttöön.

    Nyt on lähes jokaisessa kotikoneessakin Java – palikka niin ei liene helppoa yrittää saada ihmisiä lataamaan jotain Sumatra tai Imatra – palikkaa jotta pystyisi jotain pientä weppisoftaa pyörittämään..

    Seuraillaan tilannetta, kyllä.

    r

  2. Jussi Nykänen Says:

    No nyt on Sunin sivuilla ihan virallista tietoa asiasta:
    http://www.sun.com/2006-1113/feature/index.jsp

Leave a Reply

Keskustelualueet

Ubuntu Suomen keskustelualueilta löydät tuhansia aiempia keskusteluita ja vinkkejä Ubuntun käyttöön. Voit myös luoda uuden viestiketjun, jos et löydä aiempaa, sopivaa keskustelua.

Ohjeet ja tuki

Ubuntu-yhteisö on laatinut uusia käyttäjiä varten hyvät ohjeet. Apua voi kysäistä myös keskustelupalstoilta tai reaaliaikaisessa IRC-keskustelussa.

Yhteisö

Aktiiviset Ubuntu-käyttäjät ovat osa suurta vapaiden ohjelmien yhteisöä. Yhteisö auttaa uusia käyttäjiä, levittää tietoutta vapaista ohjelmista sekä tekee ohjelmien kehitystyötä. Tutustu Ubuntu Suomen ja siihen liittyvien yhteisöjen toimintaan ja tule mukaan!