Assemblyjen Linux-tukipalvelu

Melko nopealla aikataululla kokoon kyhätty Assemblyjen Linux-helpdesk oli menestys – vaikkakin hieman eri tavalla kuin etukäteen odotettiin.

Onko Linux liian helppokäyttöinen?
Alun perin ajateltiin, että tukihenkilömme saisivat juosta pitkin areenaa niin paljon kuin jaksavat. En sitten tiedä onko kyseessä hyvä vai huono asia, mutta tukipyyntöjä tuli yllättävän vähän.

Toisaalta vaikka tukikeikkoja ei paljoa ollutkaan, Ubuntu Suomen ständillä riitti ruuhkaa. Monet partyvieraat kun keksivät tuoda läppärinsä päivystäjien ihmeteltäviksi. Suurin osa ongelmista koski toimimattomia wlan-yhteyksiä ja etenkin Broadcomin wlan-piirit tulivat tutuiksi.

Lähes kaikki tukipyynnöt saatiin kuitenkin ratkottua joskin visaisimpien ongelmien kanssa kului tuntikausia aikaa. Hankalimmat tapaukset kun vaativat suljettuja näytönohjainajureita, uudempia wlan-ajureita svn:stä ja jotain omituisia purkkavirityksiä toimimattoman acpin takia.

Loppujen lopuksi vain yksi läppäri taisi jäädä ilman wlania, ja tässäkin tapauksessa koneen omistajan piti lähteä kotiin eikä tukihenkilöillä ollut aikaa kääntää koneeseen uutta kerneliä. Tulevassa Ubuntu 7.10:ssä tämänkin wlanin pitäisi kuitenkin toimia.

Pöytäkoneiden puolella ongelmia esiintyi Windowsin asentamisessa Ubuntun rinnalle, kummallisesti jumittuvassa asennusohjelmassa ja sotkeentuneessa käynnistyssektorin varmuuskopiossa. Lisäksi tukihenkilömme saivat tutustua myös yhteen OpenBSD-läppäriin.

Kokonaisuutena tukipalvelu tuli monelle kävijälle tarpeeseen, mutta enemmänkin tukipyyntöjä olisi pystytty hoitamaan. Viime vuonna Linux-helpdeskinä toiminut MBNetistä tuttu Jaba sai hoitaa yksin huomattavasti enemmän tukipyyntöjä kuin koko helpdesk-tiimimme yhteensä tänä vuonna. Osittain tämä saattaa johtua siitä, että esimerkiksi harva Gentoo-käyttäjä “alentuu” pyytämään apua ongelmiinsa Ubuntun käyttäjiltä. Muiden jakelupakettien käyttäjien osallistumista olisi kaivattu, jolloin tukipalvelu olisi ollut selkeämmin kaikille jakeluille sopiva.

Ständi menestys
Vaikka tukipalvelu ei kovin ruuhkainen ollutkaan, niin tukihenkilöiden tukikohtana toiminut Ubuntu Suomen ständi oli sellainen. Saimme hyvän paikan Hesburgerin ja tanssimattojen välistä ja etenkin tarjolla olleet Ubuntun ja openSUSE:n levyt kelpasivat: kokonaisuudessaan SUSEa jaettiin satakunta ja Ubuntua (eri variantteineen) noin kolmesataa kappaletta!

Lisäksi vapaassa käytössä ollut esittelyläppäri keräsi käyttäjiä ja monet ohikulkijat pysähtyivät juttelemaan ja kyselemään Linuxista. Etenkin partyjen loppupuolella demottu compiz-fusion asennettuna tulevan Ubuntu 7.10:n kehitysversioon herätti huomiota, valitettavasti varsinaisessa esittelykoneessamme ei ollut tarpeeksi potkua Berylin efektien pyörittämiseen.

Ensi vuonna paremmin!
Tämänvuotinen tapahtuma osoitti, että Linux-tukea ja -tietoutta tarjoavalle ständille on kysyntää. Seuraaville Assemblyille se vain pitää toteuttaa vielä paremmin (ja käyttää organisointiin enemmän kuin viikko…). Sponsoreilta (IBM, Novell ja COSS) saatu “krääsä” kyllä kelpasi, mutta sitä ei ollut läheskään tarpeeksi; ensi vuonna tarvitaan enemmän sponsoreita ja varsinkin pehmulelu-Tuxeja joita kyseltiin monesti! Ja mikä tärkeämpää, levyjä tarvitaan paljon. Myös muiden jakeluiden edustajia olisi kaivattu.

Lisäksi muutoin hieno ständimme kärsi hieman organisoinnin puutteesta, missään kun ei itse asiassa lukenut, mikä paikka oli kyseessä. Jonkinlainen banderolli olisi tarvittu. Toki meillä oli upeita julisteita seinällä, mutta ei muuta.

Ja valitettavasti allekirjoittaneen koodaama tikettisysteemi kärsi testauksen puutteesta – voin vain antaa perinteisen selityksen: “kyllä se kotona vielä toimi”.

Kiitokset kaikille tukihenkilöille ja ständillä hengailleille! Partyt olivat mukavat ja oli hauska myös tavata ihan oikeasti!

Kuvia
areena.jpg
Areenan valomeri

assy3.jpg
Ubuntu Suomen ständi

assy1.jpg
Ständillä

Kuvat: Jussi Nykänen

Heikki Mäntysaari

8 Responses to “Assemblyjen Linux-tukipalvelu”

  1. Mikko Huovila Says:

    Tämä oli loistava tempaus! Tähän kannattaa panostaa jatkossakin ja organisoitua entistä paremmin. Kentis jatkossa olisi mahdollista mennä Digiexpoonkin? Siellä paikka tosin maksaa varsin paljon, mutta kenties yhteistyö Flugin ja sponsoreiden kanssa voisi mahdollistaa tämän.

  2. akukalle Says:

    En tiedä millaista ticketti systeemiä teillä on ollut mielessä mutta tälläisiähän on ihan valmiita ja ilmaisia olemassa.
    Itse olen käyttänyt seuraavaa: http://bestpractical.com/rt/

  3. Kari Argillander Says:

    Toivottavasti järjestetään ensivuonnakin olisi mukava päästä auttamaan paikanpäällä ihmisiä kun tänä vuonna ei päässyt. Tavaraakin mahdollista tuoda. Oliko teillä siis nuo kaksi pyöreää pöytää ständinä?

  4. Heikki Mäntysaari Says:

    Meillä oli kaksi pyöreää pöytää ja lisäksi kaksi tavanomaista, hieman matalempaa ja pidempää pöytää.

    Tosiaan tarkoitus olisi järjestää vastaava myös ensi vuonna (hieman paremmalla organisoinnilla).

  5. Toni Alenius Says:

    Olisi pitänyt olla ständillä enemmän, ehkä ensi vuonna sitten, josko omaan koneeseen ei travitsisi tehdä modifioituja asennuslevyjä, kuten tänä vuonna pääsi käymään. Mukava, että levyt kelpasivat, vaikka huhujen mukaan monet niistä päätyivät CD:n heitto -kisan pelivälineiksi…

    Valitettavasti olen sattunut rumentamaan noista kuvista kahta, huonoa onnea…

  6. Ubuntu-blogi » Arkisto » Ubuntua Alternative Partyillä Says:

    […] Suomihan oli näyttävästi esillä Assemblyjen Linux-tuen järjestäjänä (blogiartikkeli), joten ei ole mitenkään yllätyksellistä että demoskeneen tutustuneita ubuntuilijoita ja muita […]

  7. Toni Alenius Says:

    Argh, ei olisi pitänyt tulla lukemaan tätä uudelleen, iski kaipuu assyille.
    Olen takuulla mukana ensi kerrallakin, josko löytyisi aikaa hengailla ständillä(?) enemmän kuin viimeksi.

    T. Pitkätukka Vorssasta

  8. Tape Art | Mainostoimistot Says:

    […] Ubuntu-blogi » Blog Archive » Assemblyjen Linux-tukipalvelu […]

Leave a Reply

Keskustelualueet

Ubuntu Suomen keskustelualueilta löydät tuhansia aiempia keskusteluita ja vinkkejä Ubuntun käyttöön. Voit myös luoda uuden viestiketjun, jos et löydä aiempaa, sopivaa keskustelua.

Ohjeet ja tuki

Ubuntu-yhteisö on laatinut uusia käyttäjiä varten hyvät ohjeet. Apua voi kysäistä myös keskustelupalstoilta tai reaaliaikaisessa IRC-keskustelussa.

Yhteisö

Aktiiviset Ubuntu-käyttäjät ovat osa suurta vapaiden ohjelmien yhteisöä. Yhteisö auttaa uusia käyttäjiä, levittää tietoutta vapaista ohjelmista sekä tekee ohjelmien kehitystyötä. Tutustu Ubuntu Suomen ja siihen liittyvien yhteisöjen toimintaan ja tule mukaan!